Sunnuntaipäivä merenrantakaupungissa (keskiviikko sisämaassa)

Jiyugaoka: tosi hieno näyteikkuna. Kaupan nimi on Vin ja siinä oli
osoiteviitassa Suomen lippu.

Lähdin lasten kanssa tänään käymään Jiyugaokassa. Se on noin vartin metromatkan päässä tästä meidän pysäkiltä, ja miehen työpaikalta sinne kävelee kymmenessä minsassa. Metrolla pari pysäkkiä, eli vajaat viisi minuuttia. Tulikohan nyt tarpeeksi tiedotettua tätä asia.... No mutta siis, Jiyugaoka on listattu Tokion halutuimpien asuinalueiden joukkoon. Siellä asustaa paljon nuoria, hyvin toimeentulevia perheitä, jotka haluavat vielä olla hip, vaikka lapsia onkin jo siunaantunut. Niinpä räppäsin ripsivärit silmiin ja suuntasin kyseistä aluetta ihastelemaan.

Jiyugaoka: Merilevään kääritty riisimöykky,
jonka sisällä on lohta tai milloin mitäkin. Riippuu tuurista!

Jiyugaoka

Jiyugaoka

Hirveen erikoinen juttu tapahtui. Kuten otsikko harhaanjohtavasti kertookin, tunsin todella viettäväni leppoisaa sunnuntaipäivää merenrantakaupungissa. Siitä oli kirjoitettu useampaankin eri lähteeseen, että paikassa on todella sellainen tunnelma. Niinpä olin siihen varautunut ja tietysti olinkin vähän vastakarvaan, että ei tässä mitään sunnuntaita vietellä, keskiviikkoa viedään narussa, niinkuin kunnon arkipäivää kuuluukin. Kuitenki aistin tunnelman heti, eikä se enää ollut muutettavissa. Mutta vieläkin erikoisempi juttu musta oli se, että kun mittailin siellä katuja ristiin rastiin, niin koko ajan ihan oikeasti ajattelin, että tuolta se meri kohta pilkistää. Siis mikä meri? Kyllä on niin höynäytettävissä meikäläinen. Talot vaan näytti vähän siltä, että oltais voitu olla jossakin pienessä amerikkalaisessa rannikkokaupungissa. Sääkin oli kirkas ja kuulas ja melkein kuulin meren kohinan. Aika mieletöntä!

Jiyugaoka

Jiyugaoka

Jiyugaoka

Kauppoja, kuppiloita ja puistobulevardeja riitti ja niitä tutkaillessa menikin kokonainen päivä. Mistä mä olen vähän harmissani, on se että mun askelmittarini oli jotenkin vinksallaan ja kun oikeen itteeni tyytyväisenä kaivoin mittarin taskusta jossain vaiheessa päivää ja ajattelin, että mennään ainakin kahdeksassa tonnissa, niin vielä mitä! Pöhkö mittari näytti 522 askelta, eli ei ollut mitannut ollenkaan oikein. Mulla oli se sellaisessa viistotaskussa kiinni. Liekö se sitten aiheuttanut toimimattomuuden. No, onneks ei nekään askeleet menny ihan hukkaan, vaikka ei numeroina mulle näkyneetkään.

Jiyugaoka

Jiyugaoka

Olin muuten pukenut Lodille aamulla kuitenkin sit vähän hintsusti päälle ja se valitteli puistonpenkillä riisipalloa syödessä kylmyyttä. Niinpä paineltiin Mujiin ja ostin sieltä sille extra sukkahousut ja pitkähihaisen puuvillatrikoomekon. Mentiin sovituskoppiin ja aloin lataa niitä sille päälle. Lodi hihkaisi aivan ihmeissään:" Ihan niinku pieni huone!" Siis voi että, hän ei ollut koskaan ennen käynyt sovituskopissa. Vaatteet on aina ostettu sovittamatta tai sit vaan hätäseen jossain kaupannurkassa kokeillen. Miten taas hetkellisesti sitä tajusi, että kuinka rajallinen pienen ihmisen maailmankuva vielä onkaan. Että sovituskoppi on sen reunalla. No, taas siirrettiin tiedon rajaa eteenpäin yhden kopin mitalla.

Jiyugaoka: eläinkaupan ikkunassa vipelsi ihanuus.
Voi tuota pienen tytön haaveilevaa katsetta!