Futuristinen saari Odaiba

Vähemmän vehreä kohta

Kun pari kuukautta sitten vimmatusti etsin meille asuinpaikkaa, oli Odaiba eräs vaihtoehdoista. Nyt olen onnellinen, että emme päätyneet sinne. Ei siksi, että paikka itsessään olisi ollut mitenkään huono, mutta sijainti yliopistoon nähden on hankala. Mikään ei kuitenkaan estä tutustumista tähän erikoiseen saareen muutamalla päiväretkellä.

Koska oli sadepäivä, halusimme keksiä jotakin hauskaa tekemistä sisätiloissa. Tarkoitus oli mennä saarella sijaitsevaan tiedemuseoon Sony Explorascienceen. Kun Valenciassa asuessamme kävimme miehen kanssa kerran tiedemuseossa, meitä nörttejä ei meinannut saada sieltä pois. No jaa, yhden metromatkan ja kahden junamatkan jälkeen kello olikin jo sen verran paljon, että Lodille piti saada lounasta eteen ja sitten unille. Päädyimme ehkä maailman hauskimpaan sushipaikkaan, Omatsuri Hirobaan. Tämä konsepti oli selvästi suunnattu lapsille, joka näkyikin esimerkiksi jälkiruokatarjonnassa. Meidät ohjattiin omaan loossimme istumaan ja siihen meidät sitten taas jätettiin oman onnemme nojaan. Noja oli onneksi jo aikaisemmin tuttu, joten emme ihmetelleet ohi suhahtelevia sushiannoksia. 

Yläraiteelle ilmestyy ihan oikea Shinkansen (luotijuna),
joka kuljettaa erikseen tilattuja sushiannoksia

Hihnalla liikkui tasaiseen tahtiin värillisiä lautasia, joissa oli ensin kuva perässä tulevista annoksista ja sitten vaihteleva määrä annoksia. Kukin omassa loossissaan istuva saattoi napata mieleisensä annokset hihnalta ja taas lautaset kerättiin pinoiksi ja niiden mukaan laskutettiin. Lisäksi yläraiteelle sai tilata oman junan, jossa oli kyydissä itse tilattuja annoksia. Lautasten nappaamisen jälkeen juna lähetettiin takaisin keittiöön lastattavaksi punaista nappia painaen. Lapsia oli ajateltu mm. jälkiruokabuffaan suunnitellessa. Ravintolan nurkassa oli karamellipopcorn-laite ja hattaralaite. Jätettiin kuitenkin homma tällä kerralla välistä, sillä sellaista sokerihörhöläistä, kuin miksi niistä eväistä tulisi, ei saisi mitenkään unten maille. Otin itse soft drink -buffan ja päätin maistaa White Wateria, mitä olen nähnyt pienten lasten juovan pullosta. Maitoa ei täällä juuri automaateissa saati ravintoloidenkaan listalla ole, joten ajattelin sen olevan jotakin vesimaitoa. Juu, ei ollut. Se oli vähän niinkuin vettä, johon on sekoitettua vähän tomusokeria ja penisiliiniä, siis sitä vaaleanpunaista korvalääkettä, mitä itse on lapsena saanut. Voi olla, että White Wateria juomalla ei ihan noi kalsiumsuositukset täyty.

Lodin sanoin "tusia!"

Kun oli herkuteltu itsemme piippuun, tilattiin lasku. Tämä oli vielä sitä edellistäkin näppärämpi paikka, sillä tarjoilija vain  heilutteli lautaspinon edessä ns. kaukosäädintä ja kone laski lautasten määrän ja mikä hauskinta, kaikki värit erikseen. Kuten aikaisemmin jo kerroinkin, kullakin lautasvärillä on hintansa ja se tietenkin määräytyy sen mukaan, kuinka arvokasta tavaraa milläkin lautasella tarjoillaan. 26 lautasellista tämä meidän porukka söi ja ei tosiaan jäänyt kova nälkä. Hintaa en muista, mutta tämä oli vielä halvempi, kuin Smart Sushi. Ja sanoisin, että tässä paikassa oli parempaa kalaa.

Sain pari tuntia ihan omaa aikaa ja niinpä mä suuntasin taas hipelöimään tavaroita. Mikä ihme siinäkin sitten on, että pitää ängetä ittensä tonne hyllyjen väliin ja mennä siellä takkeihin ja laukkuihin kietoutuneena ympäri myymälöitä? No, sen olen todennut rentouttavan mua jollain ihmeellisellä tavalla, joten sillä linjalla jälleen jatkettiin. Tein muutaman mahtavan löydönkin. Ihan huiput kengät ja hienon hatun. Ehkä ei yhtä aikaa puettavaksi (lenkkarit ja villainen lierihattu), mutta molemmat oli sellaisa juttuja, mitä olen pidempään etsinyt. Jee! Muut viettivät sillä välin aikaa kärrytellen, tuliaisia ostaen ja tanssiesityksiä katsoen.

Kaikkia ihania tanssiesityksiä

Lodille näytettiin Hello Kitty -kauppa ja se oli kyllä aika ihastuksissaan. Sille ostettiin sateenvarjo ja peili. Voi ei, mun mielestä vähän liikuttavaa. Kysyin, että mitä sä sillä peilillä teet. Lodi vastasi tomerasti, että hän tarkistaa siitä, että silmät on oikein päin. Olihan se sitten ostettava. Kaupassa oli myös pieni Hello Kitty -vohvelibaari, jossa siis joku kesäjantteri paistaa kissan muotoisia pannukakkuja muotin avulla. Kyytipojaksi saa kasan jäätelöä. Ei otettu tällä kerralla.

Odaiba: hieno ropotti, joka ei kuitenkaan suureksi
pettymykseksi liikuskellut alueella

Päiväunien ja shoppailun jälkeen oltiin taas ihan takki tyhjänä ja suunnattiin kotiin päin. Sinne jäi merimuseot, hiekkarannat, tiedemuseot, leikkihallit, puistot, maailmanpyörit ja ties mikkä muut. Uudestaan siis joku kerta, kun aurinkokin paistaa. Nyt oli vesisadetta koko päivän ja se verotti tuota liikkumista jonkin verran. Kotikulmille päästyämme käytiin vaan aika low key -illallisella tuossa meidän lähi-kiinalaisessa. Vaikka suunnitelmat eivät jälleen toteutuneetkaan, niin tapahtumarikasta tällä porukalla on ollut kyllä jokaisena päivänä. Sanoinkin meidän vieraalle, että on ollut kivaa, että hän on saanut tutustua meidän Tokio-elämän ylämäkiin, alamäkiin ja lukuisiin hisseihin ja portaisiin.

Sateinen Meguro