Asunto on pieni (40 m2), mutta valoisa, siisti ja hyvällä sijainnilla. Asunnon löytämisessä toimi ratkaisevalla tavalla eräs suomalainen blogi, jossa tämä huoneistohotelli mainittiin puolihuolimattomasti sivulauseessa. Kerron hakuprosessista tarkemmin tulevassa postauksessa.
Tehtiin nopea pyörähdys kulmilla ja havaittiin, että alue on napakymppi lapsiperheelle. Leveät kadut, rauhallista, keskikokoinen ruokakauppa, pieni leikkipuisto ja viheralueita.
Koska kuvatekstiä ei saa lisättyä puhelimella, niin ohessa siis paikallinen maitopurkki aikaerosilmin katsottuna.
Ihan ei muuten mennyt nappiin tämä jetlag-taktikointi. Lähes uneton yö koneessa kostautui sillä, että Lodi nukahti rattaisiin poski turvakaarta vasten ja mies ja mä vauva sylissä sohvalle ryhdikkäästi istualteen. Seiskalta paikallista aikaa (yhdeltä päivällä Suomen aikaa) nukahdettiin ja yhdeltätoista Lodi heräsi tikkana suostumatta jatkamaan uniaan. Eikä mitään, ku koko remmi ylös ja valot päälle. Mies ja Lodi lähti 7/23:iin ja syötiin aika tunnelmallinen piknik meidän sohvapöydän reunoilla kyyristellen. Edamame-papuja, juustokeksejä (maistuu samalta, kuin leivinpaperille valunut juusto lämpimissä uunivoileivissä) ja pocky-tikkuja. Onneksi olin pakannut mukaan ruishiutaleita, koska kaikesta hauskuudesta huolimatta Lodi alkoikin vielä kysellä puuron perään.
Nyt muut nukkuu jo tuolla makuukopissa ja mä istun vesitonkan seurana tässä sohvalla.
Epätodellinen olo. Aivan hereillä ja silti tuntuu kuin olisi jonkun väärän ihmisen silmälasit päässä. Nupissa heittää. Mut täällä me nyt ollaan ja seuraavat viikot tulee olemaan todella antoisia. Vaikkakin uskon, että tämä tulee olemaan tietyllä tavalla myös varsin haastava, miksei raastavakin vaihe elämässä.
Tulee tällaisia kummallisia aikaerokierrosten aiheuttamia älynväläyksiä: itsensä rakastaminen on vähän kuin huonekalu. Vaikka se olisi kuinka pieni hyvänsä, niin jos sitä inhoaa, sille löydy paikkaa millään. Jos taas löytää upean huonekalun, joka on kuinka iso tai väreihin sopimaton tahansa, se sopii kyllä mihin vain. Sille on tilaa, se hyväksytään, sitä rakastetaan ja kappas vaan, ympäristö alkaakin mukautua pikku hiljaa sen mukaan. Itselleen pitäisi kyetä ottaa aikaa ja itseä pitäisi muistaa rakastaa. Ainakin tykätä kovasti, tai vähintään jonkin verran. Kyllä ne muut asiat siinä ympärilläkin sitten lutviintuu ja hioutuu toimivaksi kokonaisuudeksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kysy, kritisoi, kiitä tai kehu. Mikäs muu vielä alkais K:lla..? No, kommentoi!