13.10.2014

Ilmassa stressin sähköistämää intoa

Ylihuomenna tähän aikaan saattaa olla jo pieni paniikki. Lento lähtee viideltä ja silloin on paras olla homma hanskassa. Nyt tässä vielä juon kahvia ja syön Hullareiden haamutorttua, kun lapsetkin kerran nukkuu. Näkisin asian niin, että tämä antaa mulle tarvittavia supervoimia tulevaan koitokseen.

Pakkaus-, To do- ja Muista! -listoja on useita. Koneella yksi, kännykässä kaksi ja kaksi tai kolme paperiversiota ehkä ylä- tai alakerrassa lojumassa. Tekemistä siis olisi kyllä, mutta kun nyt hetken, ihan pienen hetken saa olla hiljaa itsekseen, niin pakko ottaa ilo irti.

Opuspino


Tähän blogiin tulee postauksia mun ja kahden lapsen haahuilusta ympäri Tokiota. Seitsemän viikon ajalle on varattu myös viikon junapassi (Japan RailPass, jonka saa ostettua vain Japanin ulkopuolelta), joten tarkoituksena on noin viiden päivän aikana käydä Tokion lisäksi tutustumassa Kiotoon, Himejiin ja Hiroshimaan. Nara vapaana juoksentelevine peuroineen kiinnostaa myös. Kohteet saattavat vielä muuttua matkan varrella, mutta ainakin Kiotossa on tarkoitus olla yö tai kaksi.

Lapset heräs.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kysy, kritisoi, kiitä tai kehu. Mikäs muu vielä alkais K:lla..? No, kommentoi!